Työympäristö ja ergonomia – suuri merkitys työssäjaksamiselle

Lähes jokainen toimistotyöntekijä käyttää työssään tietokonetta. Tutkimusten mukaan 80 % toimistotyöntekijöistä käyttää tietokonetta enemmän kuin 4 tuntia päivässä. Työpisteen suunnittelu on siis todella tärkeää, jotta saadaan työntekijän työympäristöstä ergonominen. Sen kautta puolestaan voidaan vaikuttaa suoraan työntekijän työhyvinvointiin ja työtehokkuuteen.

Työpöytä ja työtuoli

Työpaikan toimistokalusteet ovat avainasemassa kun ajatellaan työntekijöiden työssäjaksamista. Työpöytä ja työtuoli muodostavat työpisteen ergonomisen suunnittelun kulmakivet. Työpisteen olisi hyvä olla muunneltava, jotta työntekijä voi vaihdella työasentoaan. Virkistävyyden lisäksi työn tekeminen seisoen on myös terveellistä. Tutkimusten mukaan seisominen vaikuttaa positiivisesti niin työntekijän työssä jaksamiseen kuin myös työtehoon. Sähkökäyttöinen säädettävä työpöytä mahdollistaa työasennon vaihtamisen helposti istumisesta, puoli-istuvaan asentoon tai seisomiseen. Työtuolin täytyy olla myös säädettävä ja selkää tukeva. Kunnollinen toimistotuoli vähentää tutkitusti työntekijän tuki- ja liikuntaelinsairauksia ja sitä kautta työpoissaoloja. Jos samaa työpistettä käyttää useampi työntekijä, niin työtuolin tulee olla erittäin laadukas ja siinä täytyy olla mahdollisuus säätää tuolin jokaista osa-aluetta erikseen.

Näytön sijoittaminen

Kun toimistokalusteet on hankittu, niin seuraavaksi on työpistesuunnittelussa kiinnitettävä huomiota näyttöpäätteen sijoitteluun työpöydällä. Optimaalinen ruudun etäisyys työntekijästä on noin 60 – 75 senttimetriä. Katseen sopivin suunta on 20 – 30 astetta vaakasuoran tason alapuolella. Katselemalla näyttöruutua hieman alaviistoon saadaan minimoitua niskan rasitus. Näyttö kannattaa myös asettaa siten, ettei ikkunasta tuleva luonnonvalo tai kattovalo heijastu näyttöpäätteestä.

Työpaikan valaistus

Oikealla tavalla suunniteltu valaistus on käytännöllisyyden lisäksi myös esteettinen osa sisustusta. Työpaikoilla suositaan yleensä suoran valon ja epäsuoran valon yhdistämistä. Epäsuoraa valaistusta voidaan käyttää silloin, kun huone on tarpeeksi korkea ja sen katto- tai seinäpinta on vaalea. Mitä vaaleampia ovat pinnat, sitä paremmin valo heijastuu. Valaistuksen tulisi olla muunneltava, jotta sitä pystytään vaihtamaan vuodenajan, päivänvalon sekä työntekijöiden mieltymysten mukaan. Tärkeintä on, että oikeassa paikassa on tarpeeksi valoa oikeaan aikaan. Joskus ollaan havaittu, että kirkasvalolaitteen hankkiminen työpaikalle on kannattanut ja sen tuomat hyödyt työntekijän jaksamiselle on havaittu. Loistelampuissa kannattaa valita värilämpötilaksi 3000 kelviniä.

Muut toimistokalusteet

Muita toimistokalusteita ovat lisäksi toimistohyllyt, erilaiset laatikostot sekä kaapit. Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa ja hankittavien kalusteiden tulee olla kestäviä sekä laadukkaita.

Siisti työympäristö

Siisti työympäristö on tärkeä lisä oikeanlaisiin toimistokalusteisiin. Työntekijöiden työviihtyvyys ja tuottavuus lisääntyvät, kun työympäristö on siisti. Henkilökohtaiset tavarat kannattaa säilyttää lukittavassa laatikossa ja esillä kannattaa säilyttää vain ne tavarat, joita työssä oikeasti tarvitsee.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *